Sote- ja maakunta uudistus

Tämä on paljon ihmisiä puhuttava aihe, joten siihen otan kantaa nyt. Mielestäni niin sote- kuin maakuntauudistus tulisi pysäyttää, vaikka nykyiset hallitus puolueet sitä hanakasti vieläkin ajavat läpi. Hätäilemällä ei synny kuin kusipäisiä lapsia. Oikeisto hallituksen lippulaivaksi suunniteltu sote- ja maakuntauudistus on ollut floppi jo alusta alkaen. Koko uudistus pakettia on lähdetty rakentamaan liian lyhyellä ja heikolla valmistelulla ja sen tulokset näkyvät nyt. Tulokseksi on jäämässä hylsy.

Sote maailman uudistamista tosin tarvitaan, mutta näin suuria muutoksia ei olisi saanut kerralla yrittää tehdä. Pieninä paloina toteutettuna tämäkin olisi voinut jopa toimia. Sotepalveluiden yksityistämistä en voi käsittää ja siksi sen olisin jättänyt kokonaan uudistuksen ulkopuolelle. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että koko sote uudistuksen päätävoite on ollut yksityistää kaikki palvelut. Lopputulos tästä on varmasti pian näkyvillä, mutta pahoin pelkään, että hyvään se ei pääty. Asiakas hintojen nousua ei pystytä estämään edes tiukalla valtionohjauksella, koska toimijoina uudistuksen jälkeen on yksityiset sote tahot eli yritykset.

Maakuntauudistuksen aika tulee, mutta ei nyt. En näe tässä ainakaan tällä hetkellä muuta järkevää selitystä kuin se, että oikeistohallituksen tavoitteena oli luoda itselleen maakunnallinen hallinto imperiumi. Pidemmän päälle tämäkin valmistelu on näyttänyt piirteitä palveluiden keskittämisestä kasvukeskuksiin. Maakuntauudistus leikkaa kasvukeskuksien ympärillä olevien kuntien omaa päätöksentekovaltaa ja siirtää sen automaattisesti kasvukeskuksien päätettäväksi. Eli kyseessä on vain vallansiirto operaatio. Toteutuessaan pienet ja keskisuuret kunnat menettävät niin itsehallinto-oikeutensa kuin palvelunsa ja niiden mukana työpaikkansa maakuntakeskuksille.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita